Miesten siveysvyö meis saa homoseksuaaliseen vierasta

Tällöin resursseja voidaan keskittää todellisten rikosten kuten ihmiskaupan, törkeän parituksen torjuntaan. Lainsäädännöstä pitäisi purkaa kaikki kohdat, jotka kriminalisoivat aikuisten vapaaehtoista maksullista seksiä. Seksialaa pitäisi kohdella samalla tavalla kuin muitakin aloja ja asioita, puuttua mahdollisiin todellisiin ongelmiin ja epäkohtiin kohdennetusti samalla tavalla kuin muillakin aloilla ja muissakin ilmiöissä ja asioissa.

Mallia ei aina tarvitse ottaa Ruotsista eikä Ruotsin virheitä tarvitse aina toistaa kun tarjolla on muitakin vaihtoehtoja. Suomen ei tarvitsi ottaa mallia myöskään Saksasta, vaan Suomi voisi toimia omalla tavallaan ja ottaa parhaat puolet eri maiden lainsäädännöstä. Ihmiskaupan ja törkeän parituksen pitää tietenkin olla itsestäänselvästi kriminalisoituja.

Vuonna lainmuutoksessa rikoslain paritus säädöksiin lisätty törkeä paritus oli juuri oikeansuuntainen muutos, koska se kohdentaa paritusrikollisuuden tutkintaa juuri sellaiseen paritukseen, joka on myös seksinmyyjien kannalta ongelmallista. Törkeän paritukseen liittyviä rangaistuksia voisi vaikka koventaa.

Seksipalvelujen oston ala-ikäisiltä pitää olla myös kielletty. Sen sijaan yksityistiloissa tapahtuvan aikuisten vapaaehtoisen seksuaalipalveluja koskevan sopimussuhteen kummankaan osapuolen toiminnan kriminalisoinnille ei ole mitään hyväksyttävää tarvetta, perustetta, velvoitetta, ei mistään kansainvälisestä sopimuksesta eikä mistään muustakaan syystä.

Ja pelkästään täyskielto sille, että joku antaa korvauksen seksistä, on käsitteellisesti ja perusteluiltaan virheellinen ja täysin väärä lähtökohta.

Tällainen säännös ei helpota vaan ainoastaan vaikeuttaa poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen toimintaa. Eikä se helpota seuraa etsivää ihmistäkään. Pelkästään jo oston kriminalisoinnin asymmerisyys ja epäjohdonmukaisuus vain osto kielletty, myynti ei aiheuttaa uusia ongelmatilanteita niin myyjän kuin ostajankin ihmis- ja perusoikeuksien, yhdenvertaisuuden lain edessä ja oikeusturvan kannalta.

Rikosoikeus on tarkoitettu äärimmäiseksi keinoksi. Täyskiellosta on enemmän haittaa kun hyötyä, sitä ei pitäisi käyttää pelkästään syntilistana moraalisen kannan julkituomiseen. Lähtökohta Suomen tilanteessa voisi olla seksin myyminen itsenäisenä ammatinharjoittajana. Lisäksi kaikki toimet, jotka vahvistavat seksityöntekijän oikeuksia ja autonomiaa.

Nykyisen parituslain mukaan kaikki yhteistyö seksin myyjän kanssa ja myyjän avustaminen on rikollista, rikokseksi määritellään toimintaa, jotka ovat millä tahansa muulla alalla aivan tavallisia ja joiden kriminalisoimiselle ei pitäisi olla perusteita, kuten toimitilojen vuokraaminen, yhteystietojen välittäminen ja ilman pakottamista ja väkivaltaa toimiminen seksipalvelujen myyjän agentina tai managerina. Paritus sanana on vähän samanlainen kuin ihmiskauppa, ihmiset usein mieltävät kaiken parituksen pakottamiseksi ja väkivallaksi, vaikka osa parituksesta on toimintaa, jota edes myyjät itse eivät miellä paritukseksi.

Esim Saksassa jne, missä bordellit ovat laillisia, tälläista parituslakia ei ole, sen sijaan törkeä paritus tai vastaava on kriminalisoitu, koska siihen liittyy pakottamista, kaltoinkohtelua jne. Ulkomaalaislain pykälä, jonka mukaan pelkkä epäily seksin myynnistä riittää perusteeksi käännyttämiselle, pitäisi poistaa seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi.

Se jopa suosii ihmiskauppaa, lisää parittajien ja hyötyjien valtaa. Käännytyksen pelossa seksityöntekijät eivät uskalla turvautua ongelmatilanteissa poliisin apuun, vaan heidän on haettava turvaa esim. Ne, jotka saavat porttikiellon, tulevat takaisin väärillä papereilla. Koska he ovat ilman oikeita dokumentteja maassa, he eivät voi pyytää tässäkään tilanteessa apua viranomaisilta. Täten rikolliseksi määritellyn toiminnan välttely johtaa tässäkin peitetoimintaan.

Lisäksi paritusoikeudenkäynnissä ulkomaalainen seksinmyyjä ei voi todistaa parittajaansa vastaan ilman, että hänet karkotetaan tai palautetaan ulkomaalaislain perusteella Suomesta. Käännytyspykälä pitäisi poistaa myös siksi, että sitä käytetään ainoastaan naisiin. Kuka tahansa nainen voidaan käännyttää, liian monta kondomipakettia laukussa riittää perusteeksi.

Käänytyspykälä ei ole myöskään juurikaan vähentänyt seksinmyyjien määrää. Nykyinen symbolinen rajattu oston kieltolaki, joka kieltää oston ihmiskaupan ja parituksen kohteelta voisi jäädä, jos edellä esitetyt muutokset tehtäisiin lainsäädäntöön? Saksassa, jossa bordellin pitäminen on sallittua, seksuaalisen ihmiskaupan ja törkeän parituksen paritus, johon liittyy pakottamista lisäksi ostaminen ihmiskaupan ja törkeän parituksen uhrilta on kielletty. Toisaalta sen myös voisi purkaa, laki on tavallaan tarpeeton, koska meillä on jo muu seksuaalinen hyväksikäyttö- ja raiskauslainsäädäntö, jonka perusteella ostaja voitaisiin tuomita, jos hän ostaa seksiä tietäen, että myyjä on parituksen tai ihmiskaupan kohde.

Seksin myynti ja osto julkisella paikalla on Suomessa hyvin minimaalinen ilmiö riippumatta siitä mitä aika ajoin lehtikirjoituksissa kaduilla tapahtuvan seksityön lisääntymisestä tai vähentymisestä kirjoitetaan. Pro-tukipisteen tietojen mukaan lisääntymistä ei ole kentällä edes havaittu.

Käytännössä sitä tapahtuu vain Helsingissä muutamassa ravintolassa. Ruotsissa panikoiduttiin Tukholmassa ja Göteborgissa narkomaanien katuprostituutiosta ja Norjassa panikoiduttiin Oslossa tapahtuvasta Nigerialaisten katuprostituutiosta ja pitkälti sen takia ilmiöön on yritetty puuttua seksin oston täyskiellolla.

Katukaupan suuruus on Ruotsissa ja Norjassa aivan toista luokka kuin muutamassa Helsingin ravintolassa. Seksin myynnin ja oston aiheuttamiin mahdollisiin järjestyshäiriöihin julkisella paikalla voidaan puuttua kohdennetusti, jos niin halutaan jo nyt voimassa olevalla järjestyslailla, erillistä täyskieltoa siihen ei tarvita.

Nollatoleranssiin ei millään lainsäädännöllä päästä, mutta kahdessa pääkaupungin ravintolassa mahdollista järjestyshäiriöitä aiheuttava seksin osto ja myynti saadaan kuriin, jos poliisi hoitaa sille kuuluvan järjestyksenpitovelvollisuutensa ja anniskelulupaviranomaiset anniskelulupia koskevan valvontavelvollisuutensa. Lisäksi ravintolaprostituutio ei edes aiheuta järjestyshäiriöitä siinä määrin kuin katuprostituutio.

Ravintola on rajattu tila, jossa myyjät ja asiakkaat löytävät toisensa aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä sivullisille. Ja lisäksi ravintoloissa on järjestysmiehet ja henkilökunta, joka huolehtii järjestyksen pidosta. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja -suositukset, muiden EU-maiden kuin Ruotsi esim. Miksi Pro-tukipiste ry vastustaa seksuaalipalveluiden oston kriminalisointia? Anna Kontula, Punainen Exodus http: Seksityöläisille kuuluvat ihmisoikeudet ja oikeus ammattiinsa, sanoo yrittäjä Johanna Sirkiä.

Pistää vihaksi kuunnella moista hölynpölyä http: Seksiä myyvä Milla antaa asiakkaalle kuitin http: Sano ei seksinoston kriminalisoimiselle http: Miksi poliisi ei puutu ravintolaprostituutioon? Nuoret miehet myyvät itseään tuplasti naisia enemmän Ruotsissa http: Ruotsin mallia tutkineen Petra Östergrenin kotisivut http: Norjan hallituksen tekemä tutkimus Ruotsin seksinostolaista http: Jaana Kauppinen, Pro-tukipiste jaksa kuunnella ensin muutaman sekunnin mainokset http: Seib, Charrlotte Health, well-being and sexual violence among female sex workers: PhD thesis, Queensland University of Technology.

The Vancouver Sun No link between working in prostitution and post traumatic stress http: Jos asian sanoo lyhyesti: Naisen ja miehen alapää ei ole kaupatavaraa. Mutta ne ovat naisten ja miesten yksityinen asia, joka ei kuulu kenellekään muulle, ei edes hyvän näköiselle blokistille. Naisten ja miesten yläpään taas tulee pystyä elämään yhteisössä, tekemään sellaisen säännöt.

Nekään eivät ole kauppatavaraa, mutta niiden tulee toimia, ajatella ja ymmärtää. Jos tuo ajattelu toimii ns. Tähän siis tämä Laura, joka on nätti tyttö, ei pysty. Hän elää siinä humpuukissa, johon Paasikiven ja Kekkosen lain jalkoihin polkemisen jälkeen ns. Tuo humpuukki ei tunnusta kansalaisoikeuksia. Se pitää valtaa yksityisen elämän kriminalisoinnilla, valvomalla kansalaisten käytöstä. Muuten nuo humpuukkimaakarit joutuisivat ottamaan "julkiset vastuunsa.

Perusuomuluisetkin ovat löytäneet naaman, joka ei näytä itseään tai katso peiliin, jos kansalaiset eivät hyväksy humpuukkia. Eli puoleella on Halosensa, tai Gutsy-Ninjansa. Mene vaikka lastentarhaan harjoittelijaksi ja testaa, kauanko homma pelaa, jos ei ole sääntöjä. Ne opitaan lapsesta saakka ne säännöt.

Meillä on ollut Suomessa erilainen naisen asema ja seksuaalinen vapaus kuin Thaimaassa. Haluan säilyttää ne säännöt, jotka Suomessa on ollut. Minusta Thaimaan yhteiskunnassa ei ole mitään naisen kannalta, mitä tänne kaipaisin.

En myöskään kaipaa anglosaksisen maailman kapitalismia tänne. Tuo kommenttini ei vastusta sääntöjä, minkä tulisi olla selvä, jos luet sen. Kyse ei ole myöskään siitä, miten jossakin muussa kulttuurissa, vanhastaan autokraattisessa maassa naisen asema on kehittynyt. Kyse on siitä, ettei suun avaamista, silmien ja korvien käyttöä voi kieltää. Käden tuotteet voi myydä, kuten kirjoitukset. Yksilöä ei voi kieltää käyttämästä omia osiaan, kykyjään.

Mutta yksilöitä voi kieltäöä pakottamasta toiselle tuon käytön muotoja. Tai valheelliset solvaukset, joita käsi kirjoittaa, ovat rangaistavia. Nämä määritelyt tehdään päässä - yksilön oikeuksia kunnioittavien periaaatteiden mukaan. Eli vastaavasti seksiin pakottaminen ja sillä hyödyntäminen ovat eri asia kuin vapaaasti harkittu seksi. Vapaa harkinta on itse asia. Yksilön oikeutta vapaaseen harkintaan ei saa kieltää. Se on vakava periaaterikos.

Suomessa - tai Ruotsissa - ei näitä periaatteita tajuta, kun maissa ei ole Perustuslakioikeutta, joissa näitä asioita punnitaan. Meillä ja siellä "auktoriteetti" on tottunut "kieltämään" ilman pään käyttöä.

Uhreilla ei niin väliksi. Meidän lainsäädäntömme on remontin tarpeessa. Kunnon tuomiot ja rikollisten nimet ja naamat lehteen. En kuulu siihen "kukkahattuporukkaan", joka nimenomaan hyysää ja paapoo rikollisia. Tarvitsisimme myös Suomeen Sveitsin tavoin ulkomaalaisille rikollisille automaattikarkoituksen.

En edes ole kuullut Halosen kumppaneineen ajavan prostituutiolle täyskieltoa. Jos näin on, niin eihän maailmassa ole kahta ihmistä, jotka eivät jossain asiassa olisi myös samaa mieltä. Olen ehkä ulkona lähestymistavastasi. Suomesta olen ollut ulkona 30 vuotta, kun kirjoitukseni Etykin "oikeuskorin, -periaatteiden" Suomessa noudattamatta jättämisestä nosti vahvan NL-protestin. Siinä yhteydessä tuo periaatetason heikkous Suomessa tuli tosi selväksi.

Suomi rikkoi Etykiään selvästi; sen sanominen oli "rikos" - NL: Pinnistelin kerran Ranskassa pari vuotta ymmärtääkseni ns. Tai eroa "Rooman lakiperinteen" ja germaanisen, pohjoismaisen välillä. Ja ajattelen, että pohdinnan ja lain tulisi kunnioittaa periaatteiden logiikkaa. Tuo "seksin oston ja myynnin" kielto ei tee sitä. Se puuttu yksilön oikeuksiin. Laki ja järjestystä tulisi siis luoda niitä kunnioittaen. Laki ja järjestys voivat olla ankaria; kyse ei ole ahdas- tai avoimielisyydestä.

Mutta lain kirjoittaja ei saisi kieltää "yksilön oikeutta" päättää omista asioistaan. Tuota oikeutta voi puolustaa mm. Selväähän sekin, etteivät kevyesti puetut seksin myyjät ole mainosta tai sopivia minne tai miten vain. Mutta sekin on eri asia, kysymys hyvästä järjestyksestä kaduilla. Tuosta tulikin mieleeni kysyä, että millaisia rangaistuksia mielestäsi pitäisi seksin ostamisesta ja myymisestä jakaa? Otetaan vaikka kuvitteellinen esimerkki suomalaisesta opiskelijatytöstä, joka huomaa, että helmikuun opintotuki ei riitä sekä kolmen päivän Goom risteilyyn että laskiaisriehaan, ja päättää ansaita hieman ylimääräistä laittamalla "päiväkahviseurailmoituksen" nettiin.

Hän valikoi sadasta kiinnostuneesta yhden, kutsuu hänet kämpilleen, jossa suoritetaan tilille pano ja varsinainen pano. Valppaan naapurin ansiosta he kuitenkin jäävät kiinni niin sanotusti housut kintuissa. Mikä olisi mielestäsi sopiva rangaistus ostajalle?

Janin esimerkki on hyvä. Tietenkin seksiä voi myydä täysin omasta tahdostaan myös päätoimisesti eikä vain kuvatulla tavalla sivutoimisesti. Ihmiset, jotka elävät jossakin asiassa lähempänä vallan keskiötä, kuvittelevat, että kaikki marginaalissa ovat samanlaisia ja elävät samankaltaista elämää.

Siksi on helppo maailmanparantamisen nälässään laittaa mutkat suoriksi ja käydä käsiksi johonkin näennäiseen tekijään hankalien syiden sijaan. Mikä on marginaalin ulkopuolelta - keskiöstä - tulevan oikeus määritellä seksityötä tekevä? Suomessa on hyvin hyvin vähän ns. Janin kuvaus osuu paljon lähemmäs todellisuutta. Tämän lisäksi Suomessa on jopa pari oikeaa ammattilaista, jotka maksavat työstään verot ja yrittäjämaksut. Oikeudenmukaisuuden edellytys on vääristyneen vallankäytön eli parituksen puuttuminen.

Ruotsin malli on kuitenkin niin vääristynyt, että vuokranantaja voi saada rangaistuksen parituksesta, jos prostituutiota harjoitetaan tämän omistamassa asunnossa. Tästä on oikeudenmukaisuus kaukana. Erilaiset "työvoimatoimisto määrää"-kommentit ovat selkeä vitsi. Prostituutio on selkeästi ideologispohjaista työtä. Ei työvoimatoimisto pakota ketään lähtemään pappisopintoihinkaan, joten miksi sitten prostituoiduksi.

On aivan selkeää, että se on työ, johon kaikki eivät mentaliteetiltaan sovi. Sellaisen, joka siihen ei mentaliteetiltaan sovi, ei pitäisi yrittää myöskään määritellä, millä säännöin sitä harjoitetaan - ainakaan kysymättä niiltä, joille se sopii, ja joiden asia se ensisijaisesti on.

Ihmettelen jos Halonen kannattaa seksin oston täyskieltoa. Hänhän kuitenkin oli aikanaan SETA: Teillä on aina harha jostain yksittäisestä tapahtumasta.

Se, kun sä jaat jalkoväliäsi kymmenille tuntemattomille, jättää valitettavasti jälkensä En oikein nyt hahmota, miten olet ainakaan allekirjoittaneen viestistä päässyt tuohon johtopäätökseen.

Miten ihmeessä joku voi toimia ammattimaisena seksityöläisenä, joista puhuin, ja maksaa veronsa "yksittäisellä tapahtumalla"? Osa meistä on aseksuaaleja, osalla on korkea libido, osalla vulva ja pää on yhdistetty suoranaisella ratakiskolla, toisilla taas ne tuntuvat olevan melkein eri ihmistä.

Osa kykenee rakastamaan vain yhtä kerrallaan, eikä edes kostu muille. Osalle seksi on viittä vaille merkitystä, osalle elämän tärkein juttu. Seksuaalisuutta ja seksin harjoittamista ei pitäisi ylipäätään sekoittaa keskenään; miksi jokaista ihmistä pitäisi vaatia pitämään seksuaalista aktia yhtä pyhänä ja tärkeänä osana seksuaalista identiteettiään? En tarkoita, etteikö kaikesta, mitä teemme, jäisi meihin jälkeä, mutta jälkien luonne ja syvyys kuitenkin lopulta vaihtelee yksilöstä toiseen - jo ihan muunkin henkilöhistorian ja muiden ominaisuuksien perusteella.

Mikä oikeus meillä on sanoa aikuiselle seksityöläiselle, ettei hän tajua mitä on tekemässä ja että "ei ole miettinyt asiaa loppuun asti. Vakava korjaus joka vaikuttaa mielestäni suuresti asian luonteeseen: Monilla on parituksesta johtuen seksityöstä juuri tällainen vääristynyt kuva.

Kuitenkin on tyypillistä varsinkin Suomessa , että omasta halustaan prostituutiota harjottavalla on kolmesta viiteen vakioasiakasta, joiden persoonallisuuden ja tarpeet hän tuntee. Kyseessä on luottamuksellinen asiakassuhde, jonka sääntöjen vaurioittaminen johtaa asiakassuhteen katkeamiseen.

Tämä on parituksellisen ja toimijalähtöisen prostituution ero. Jälkimmäisessä sen, joka tekee työn, on myös mahdollista valita asiakkaansa. Näitä kahta ei pitäisi niputtaa keskenään alkuunkaan. Pitäisikö senkin suhteen alkaa jonkinlaisiin toimenpiteisiin, vai ovatko huvisarjapanijat jollakin lailla harkitsevampia ja parempia ihmisiä kuin seksityön ammattilaiset?

Ihan sama kiellettäisiinkö prostituutio vai ei, silti on olemassa miehiä ja naisia jotka jatkaisivat rahanhankintakeinoaan. Entä miesprostitutio, sallisitko sen toiminnan? Parturit, manekyyrit, hierojat ja kaikki muut ihmiskehosta tai sen hoitoon liittyvistä toiminnoista rahaa tekevät ammatit?

Mikä siinä seksissä nyt on niin pelottavaa, että se pitäisi kieltää asiakkailta ja sitä omasta tahdostaan harjoittavilta?

On olemassa myös prostituutiota jossa ei liiku raha, hyväntekeväisyystoimintaa esim. Ja mikä ihmeellinen sairaalloinen halu meillä on yhteiskunnassa holhota ja olla holhottavana. Eikö me voitaisi tulla toimeen keskenämme, yksilöinä ja erilaisina kulttuureina, ilman että meidän pitäisi kieltää erilaisten piirien toimintaa. Asioiden kieltäminen ei muuta mitään! Pää pensaassa ei muuta sitä tosiasiaa, että esim.

Kieltämisen sijasta paljon paremmin toimii tiedottaminen, asioista keskustelu ja erilaisten näkökulmien ymmärtäminen.

Se, että sinulla on tietynlainen kehokuva sinunlaisena naisena ja se, että sinulla on tietynlainen kuva prostituutiosta ei ole mikään syy kieltää jotain toimintaa toisilta. Pitää ymmärtää, että on olemassa monenlaista prostituutiota.

Ja pitää ymmärtää, että on olemassa monenlaisia kehokuvia, on olemassa monenlaisia prostituoituja ja on olemassa monenlaisia asiakkaita. On olemassa prostituoituja jotka nauttivat työstään ja jotka kunnioittavat kehoaan ja ovat iloisia siitä, että voivat auttaa ihmisiä omalla työllään.

Prostituutiolla on tietyillä alueilla varjopuoliakin ja niitä voidaan hoitaa, prostituutiokin on kehittyvä ala.

Mutta kehitys ei etene kieltämällä. Tai lääkäritkö kielletään, ontuvaa logiikkaa nyt sinulla. Sitäpaitsi aika loukkaavaa edes rinnastaa nuo edellämainitsemasi ammattiryhmät prostituutioon.

Mikä voidaan myöntää on että thaihieromoissa on usein seksipalveluja. Näin eilisiltana Yle Fem kanavan dokumentin prostituutiosta Turkissa. Prostituoidut olivat pääosin nuoria Moldovasta kotoisin olevia tyttöjä ja he kertoivat karuista kokemuksistaan Turkissa.

Ohjelma oli kyllä järkyttävä ja dokumentaristi totesikin osuvasti "mitä meidän sukupolvemme naisille oikein tapahtui". Toivo on nyt siinä että nuoria tyttöjä valistetaan etukäteen että he osaisivat varoa tuota kohtaloa. Tämmöiset kieltolait ovat pelkkää hurskastelua, pätäkkämies saa aina olipa käytös tai ulkonäkö mitä tahansa, siis mitä tämä kertookaan naisista? Liiketoimintamalli oli seuraava, että nämä kaksi herraa menivät kaupungilla kameran kanssa haastattelemassa naisia ja tarjosivat esim.

Semmoista amerikkalaista yrittelijäisyyttä ja nähtävästi bisnes kannatti kun oli varaa mennä kaupungilla sen rahasalkun kanssa. Nähtävästi aika moni nainen on kuitenkin sen rahan perään että homma toimi.

Lainsäädännössä ei ole relevanttia kysyä väheneekö seksin ostaminen vaan miten parannamme seksityöntekijöiden ja vastikkeelista seksiä harjoittavien asemaa.

Viranomaisilla esiintyy edelleen voimakas hyvin yksipuolinen mielipide, jonka mukaan maksullinen seksi on typistetty jonkinlaiseksi irvikuvakseen; se esitellään ja selitetään meille vain kaikkien niiden teoreettisten ongelmien ja rikosten äärimmäisenä summana, joita maksulliseen seksiin voi mahdollisesti liittyä. Seksin oston täyskiellon perusteluissa on unohdettu maksullisen seksin monimuotoisuus ja laajuus ja laajempi perspektiivi, typistetty laaja kirjo seksuaalisuutta abstraktiksi teoreetiseksi mielikuvaksi seksuaalista väkivallasta.

Asenteellisesti ja yksipuolisesti korostetaan vain joitakin sivu- ja lieveilmiötä, joita seksialaan voi mahdollisesti liittyä, yleistetään yksittäis- ja ongelmatapauksia, esitellään ja selitellään niiden olevan yhteiskunnallisesti suurikin ongelma.

Yksittäisen seksin myyjän ja ostajan välistä sopimuksen tekoa vähätellään. Näin syntyy suhteellisuuden taju- ja mittakaava virhe, iso kuva hämärtyy ja jää näkemättä. Suomen lainsäädännössä onkin edelleen maksullisen seksin kokoinen sokea piste.

Lainsäädäntö on edelleen sokea ja kuuro konkreettiselle todellisuudelle ja lähtee virheellisesti siitä, että vapaaehtoista maksullista seksiä ei ole ja että kaikki maksullinen seksi selitellään pelkästään sosiaaliseksi ym. Oleellinen kysymys ei kuitenkaan ole voidaanko maksullisen seksin määrään vaikuttaa, vaan miten seksin myyjien ihmisoikeuksiin voidaan vaikuttaa. Jos luulemme, että Suomi on jotenkin erilainen maa kuin muut Euroopan maat tai muut maat, niin herätys, haloo!

Maksullista seksiä on historian aikana yritetty kitkeä tulella, vitsaraipoilla, pakkotyölaitokseen eristämällä ja uudelleenkasvatuksella, koskaan siinä onnistumatta, koskaan se ei ole jäänyt menneeseen maailmaan vaan on aina ollut tulevaisuutta. Maksullista seksiä on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan. Se on tiukasti osa ihmisyyttä ja osa suomalaista yhteiskuntaa.

Myöhäistä on alkaa keskustelemaan siitä, halutaanko sitä Suomeen vai ei. Mannereuroopassa keskustelu alkaa siitä, että maksullista seksiä on, että sitä kutsutaan seksityöksi, että se on seksityötä ja että se sopii hyvinvointiyhteiskuntaan. Muualla maailmassa on keskeistä ja onnistuu keskustelu seksityötä tekevien perusihmisoikeuksista nyt ja tulevaisuudessa ja ryhdytään konkreettisiin toimiin seksityötä tekevien oikeuksien puolesta ja seksityöntekijöiden oikeuksien loukkauksia vastaan.

Muualla maailmassa kun puhutaan maksullisesta seksistä osataan erottaa vapaa-ehtoinen maksullinen seksi erilleen kaikista yksittäisistä lieve-ilmiöistä. Suomi tulee burka päässä kaukana perässä ja on edelleen ihmisoikeuksien kehitysmaa ja takapajula tässä suhteessa. Kuten YK viime syksynä vaati ja lukuisissa kansainvälisissä sopimuksissa ja päätöksissä suositellaan, seksityötä pitäisi kohdella kuten muutakin työtä.

Kaikkiin inhimillisiin toimintoihin, tarpeisiin ja nautintoihin liittyy terveellä eettisellä pohjalla olevaa maksullista palvelu- ja liiketoimintaa, epäkohtia voidaan torjua rajatuilla säätelytoimilla. Verrattuna kaikkeen oikeaan ja todelliseen yhteiskunnassa tapahtuvaan ihmisten taloudelliseen hyväksikäyttöön, kaltoinkohteluun sekä poliittisiin vallan kulisseissa ja kabineteissa tapahtuviin väärinkäytöksiin, lehmänkauppoihin, kähmintään, keinotteluun, ketkuiluun, sumplintaan, rötöstelyyn, lahjontaan, korruptioon, keplotteluun, kepulikonsteihin, vilppeihin, aatteiden ja sielun myymiseen oman edun tavoittelun takia jne, aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi on lähtökohtaisesti perusrehellistä, viatonta ja eettisesti kestävää luomupalvelun kauppaa.

Mitään perustetta sille, että myös seksin myyminen ei voisi olla työtä tai itsellinen ammatti ei ole. Erottelu seksin myymisen ja itsen myymisen välillä on samanlaista tai on yhtä hankalaa kuin muissakin töissä tai ammateissa. Myydessään mitä tahansa työtä tai palveluja ihminen myy työvoimaa tai palveluja, joita hän ei voi millään tavoin erottaa itsestään, ihmisen "itse" on aina läsnä jollain tavalla ja minuus osa työntekoa tavalla tai toisella.

On itsestään selvä asia, että seksin myynti ei kuitenkaan ole samanlaista työtä kuin muut työt, vaan oman luonteistaan työtä, joka ei varmasti sovi kaikille, kuten ei sovi juoksijan, papin, kirjailijan, laulajan työkään kaikille. Luontevin vaihtoehto, varsinkin Suomen tilanteessa, olisi toimiminen itsenäisenä yrittäjänä. Miksei tälläista vaihtoehtoa voisi olla olemassa niille jotka sitä haluvat, miksi maksullinen seksi pitäisi kieltää, Keneltä se on pois?

Se, kuinka moni haluaa tehdä seksityötä tai minkä aikaa, ei ole peruste seksin oston kieltämiselle? Maailmassa on satoja ammatteja ja töitä, joita tekee vain kourallinen ihmisiä?

Mistä lähtien jonkin alan, työn tai ilmiön lukumäärän vähyys tai työvuosien pituus, on ollut peruste sen kieltämiselle? Potentiaaliset lukumäärät, eivät ole olennaista. Suomessa on noin parikymmentä mannekiinia, jotka vaihtavat nuoruuttaan ja kauneuttaan ammattimaisesti rahaan osan elämästään, mutta ei kenelläkään ole pakkomiellettä kriminalisoida tätä ammattia sen lukumäärän vähyyden perusteella.

Olennaista on se, että aikuisten vapaa-ehtoisen maksullisen seksin tulee kuulua siihen ihmis- ja perusoikeuksien takaamaan vapauspiiriin, johon lainsäätäjä ja viranomainen ei saa kajota. Seksityöntekijöiden ja seksityöjärjestöjen mukaan kriminalisoinnit mahdollistavat käytäntöjä, jotka ovat pahinta mahdollista riistoa, jossa myyjän on erityisen vaikeaa puolustaa oikeuksiaan.

Seksin myyjää ei sorreta hänen työssään, vaan sen ulkopuolella. Suurin osa maksullisen seksiin liittyvistä ongelmista eivät johdu seksin myymisestä sinänsä, vaan nykyisestä "hyvää tarkoittavasta" moraalisesta lainsäädännöstä, joka johtaa seksialan laittomaan ja puolilaittomaan tilanteeseen, seksin myyjien ja myös ostajien heikkoon yhteiskunnalliseen ja oikeudelliseen asemaan ja stigamatisoitumiseen.

Vahva negatiivinen stigma on merkittävä seksinmyyjien ja seksityöntekijöiden haavoittuvuutta lisäävä tekijä, joka pitää seksityöntekijät ja seksin myyjät yhteiskunnan marginaalissa ja altistaa negatiivisile asioille.

Ne, jotka tekevät seksityötä ja tuntevat seksityötä tekeviä tietävät myös, että erilaiset kiellot ja sanktiot eivät auta sosiaaliturvan ja kaikkien muiden tukipalveluiden ulkopuolella työskenteleviä myyjiä millään tavalla. Oikeusministerin ajama oston täyskielto kohdistuu yhteen ihmisryhmään, joka on kautta aikain ollut ennennäkemättömän vihattu: Ihmisiin, jolla ei ole ollut paikkaa kotimaassaan eikä sijaa vieraan maan kadunkulmassakaan.

Oston täyskieltolaki olisi suoraan yhtä tiettyä ihmisryhmää syrjivä. Oston kieltolaki ei olisi tarpeellinen, se olisi yhtä tarpeeton kuin esim.

Sen sävy on sellainen, ettei se osu oikeaan kohteeseen. Nykyinen lainsäädäntö on jo kriminalisoinut ihmiskaupan. Ihmiskaupan uhrit kuuluvat myös auttamisjärjestelmän piiriin. Taistelu ihmiskauppaa ja törkeää paritusta vastaan seksinosto kriminalisoimalla on taistelua tuulimyllyjä vastaan, koska kysyntä ei ole ihmiskaupan syy yhtään enempää kuin puualan palveluiden kysyntä on ihmiskaupan syy.

Taistelu ihmiskauppaa ja törkeää paritusta vastaan seksinoston kriminalisoimalla on samanlainen ajatusvinksahtama kuin taistelu ihmiskauppaa vastaan esim.

Seksityöntekijöiden ja seksityöjärjestöjen mukaan dekriminalisointi tai laillistaminen on ihmisoikeuksien tunnustamista ja paras keino seksinmyyjän aseman voimistamistamiseksi sekä myös ihmiskauppan vähentämiseksi. Seksityö ammattina olisi syytä tunnistaa ja tunnustaa — vain se edesauttaa seksityön rakenteellisiin ongelmiin puuttumisen ja työolojen parantamisen. Dekriminalisaatio tarkoittaa juuri lähestymistapaa, joka ottaa lähtökohdaksi seksityötä tekevien ihmis- ja perusoikeudet ja maksullisen seksin lähestymistä sosiaalisena kysymyksenä.

Seksuaalipalveluita sääteleviä lakeja tulee ensisijaisesti tarkastella ja lähestyä seksuaalipalveluita myyvien perusihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Dekriminalisaatio tarkoittaa aikuisten molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen perustuvan kaupallisen seksin poistamista rikoslain piiristä.

Yhteisymmärryksessä tapahtuvaa seksuaalipalveluiden myyntiä ja ostoa koskee siis samat lait kuin muidenkin palvelujen kauppaa. Seksin osto alaikäiseltä sekä kaikenlainen väkivalta ja pakottaminen pysyisi tietenkin rikoslain piirissä edelleenkin. Tällöin resursseja voidaan keskittää maksullisen seksin lieveilmiöhin ja todellisten rikosten kuten ihmiskaupan, törkeän parituksen torjuntaan.

Näin seksityöntekijät olisivat myös paremmassa asemassa vaatiakseen omia oikeuksiaan terveyteen ja hyvinvointiin, toimeentuloon ja lain suojeluun liittyen.

Maksullisten seksipalvelujen ostamisen dekriminalisoimisessa ja laillistamisessa on kysymys myös siitä, että maksullinen seksi-ilmiötä tarkastellaan uu­sim­man tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen va­los­sa.

Siitä, että aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi tunnistetaan sekä ilmiönä ja käsitteellisesti - kenessäkään ei lue, että olen seksinmyyjä, vaikka lukuisat tavalliset ihmiset, naiset, miehet, heterot, homot ja transseksuaalit harrastavat maksullista seksiä.

Maksullisten seksipalvelujen ostamisen dekriminalisoimisessa ja laillistamisessa on kysymys myös siitä, että aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi tunnistetaan laillisena tasa-arvoisena käytäntönä ja palveluna sekä yhteiskuntien sisällä että globaalisti. Globaalissa katsannossa aikuisten vapaaehtoinen maksullinen seksi ei ole satua - se on satojentuhansien ihmisten valintana, mahdollisuutena työllistää itse itsensä, työnä ja harrastuksena - eri puolilla maailmaa, myös Suomessa ja Ruotsissa.

Miljoonat ihmiset globaalisti ottavat rahaa tai muuta vastiketta maailmassa seksistä, heitä ei ole väärydellä, viekkaudella eikä kavaluudella houkuteltu, huijattu, vietelty tekemään seksin myyntityötä, he eivät ole törkeästä parittajasta ja ihmiskauppiaasta nähneet vilaustakaan, eikä heitä ole väkivaltaa käyttämällä tai sen uhan alaisena pakotettu ja painostettu ottamaan korvausta seksistä tai tekemään seksinmyynti työtä. Rajat ylittävä maksullinen seksi on myös rasismia vähentävä käytäntö, joka perustuu rodulliseen tasa-arvoisuuteen ja toisten rotujen ihmisten näkemiseen samanarvoisina ja samanlaisina rotujen välisen myönteisen vuorovaikutuksen, kanssakäymisen ja seksinharrastamisen kautta.

Dekriminalisaatiolla on tärkeä yhteisöllisiä arvoja luova merkitys. Näitä arvoja ei luoda yksin dekriminalisatiolla, mutta yhdessä yhteiskunnallisen keskustelun ym. Dekriminalisaatio ei ole tietenkään ihmiskaupan ja törkeän parituksen vastaisen toiminnan ja näiden rikosten selvittämisen vaihtoehto. Dekriminalisaatio tai laillistaminen ei tietenkään yksin riitä. Voimakkaasta stigmasta johtuen tarvitaan täydellistä asennemuutosta destigmatisaatiota , tiedotusta, kansalaiskeskustelua ja viranomaisten koulutusta ja muita toimenpiteitä, jotta osataan erottaa ja tunnistaa vapaaehtoinen seksipalvelujen kauppa ihmiskaupasta.

Täydellistä tasa-arvoista maailmaa ei näin tietenkään saavuteta, mutta sitä odotellessa dekriminalisaatio tai laillistaminen on yksi keino parantaa myyjien oikeuksia ja kohtuullinen kompromissi lisätä erilaisia käytäntönjä ja mahdollisuuksia seksuaalisuuden toteuttamiseen ja osa seksuaalista vapautumista. Rikosoikeudellisen sanktioinnin vahingollisuudesta ja vaarallisuudesta moraalikysymyksissä on viime vuosina tuotettu yhä enemmän todennettua tietoa alkoholin ja muiden päihteiden käytön lisäksi myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, esimerkiksi homoseksuaalisuuden ja seksityön konteksteissa.

Pyrkimys vaikuttaa rikoslailla käyttäytymiseen, jonka vaarallisuutta ja vahingollisuutta ei voida luotettavasti todentaa ja jonka paheksuttavuudesta ei ole laajaa yksimielisyyttä ja joka on laillista useissa maissa, ei vastaa nykykäsitystä eettisesti kestävästä lainsäädännöstä. Rikoslain käyttäminen ylimoraalisten signaalien antamiseen, joiden mahdollinen vaikutus voitaisiin todentaa vasta muutamien vuosikymmenten kuluttua, on eettisesti kestämätöntä, kun juuri nyt, tällä hetkellä, tänään, keskuudessamme haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeudet ja turvallisuus samalla vaarantuvat.

Seksityössä toimivien aseman heikentyminen ja turvattomuuden lisääntyminen on jo havaittavissa sekä Ruotsissa että Norjassa. Lisäksi moraalisten signaalien antaminen ja pyrkimys muuttaa väkisin rikoslailla ihmisten käytäytymistä asiossa, joita ihmiset eivät miellä vääriksi, johtaa vain kaksinaismoraalin syventymiseen ja lakien kunniotuksen ja noudattamisen heikkenemiseen. Ruotsissa seksinoston kieltolakia eivät noudata edes ylemmät viranomaiset.

Omaa karua kieltään kertoo äskettäinen tapaus Tukholmassa, jossa poliisi koki yllätyksen, kun seksin ostamisesta pidätetty mies paljastui syyttäjäksi, jolle kyseinen rikos olisi pitänyt ilmoittaa. Rikosoikeus on tarkoitettu äärimmäiseksi keinoksi, sitä ei pitäisi käyttää pelkästään syntilistana moraalisen kannan julkituomiseen. Maksullisen seksin ei pitäisi olla rikoslain alainen asia vaan pikemminkin kansanterveydellinen hyvinvointikysymys.

On sanottu, että yksi seksialan ammatilainen vastaa kolmea psykologia ja terapeuttia. Länsimaiseen liberalistiseen oikeuskäsitykseen liittyy myös ajatus, että vapautta rajoittava laki pitäisi olla mahdollisimman kevyt. Kaikkea vastaan ei ehkä tarvitse myöskään säätää uutta lakia, vaan useita ongelmia voidaan rajoittaa jo olemassa olevan lainsäädännön puitteissa.

Maksulliseen seksiin liittyvät mahdolliset sivuongelmat ovat jo valmiiksi myös useiden muiden lakien mukaan kielletyt. Uskontojen opettamien syntioppien, pidättyväisyyden oppien ja ahdasmielisten rajoitusten raskas ies, on painanut tuhatvuotisena taakkana miljoonien ihmisten hartiolla aiheuttaen seksuaaliseen terveyteen liittyviä ongelmia, mittaamatonta kärsimystä ja vahinkoa ihmisen henkiselle ja seksuaaliselle hyvinvoinnille. Yksilön vapautta, yksityistä seksuaalisuutta ja seksuaalista itsemääräämisoiketta on pyritty rajoittamaan totalitaristisissa yhteiskunnissa, joissa täysi-ikäisten ihmisten normaalia seksuaalisuutta ja seksuaalisia tekoja on demonisoitu ja holhottu erilaisilla pakkolaeilla ja täyskieltolaeilla.

Sivyespoliiseilla, kaulan katkaisuilla, viranomaiskontrollilla, totalitäärisen idologian väkisin kurkusta alas tunkemisella ja sensuuruurilla, on historian aikana haluttu pitää ihmisten seksuaalista käytöstä tiukassa kontrollissa seemiläisissä uskonnoissa ja mm. Saudi-Arabiassa, Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa vielä nykyäänkin aina, kun uskonnolliset ym.

Kulttuureissa, joissa alastomuus, huora, portto ja pornonäyttelijä ovat sama asia, erityisesti naisen seksuaalisuutta on yritetty taltuttaa ja tukahduttaa "heikommaksi sukupuoleksi", jolta on riistetty oma vastuu seksiiin aivopesemällä perisyntiin jo syntymästä lähtien.

Uskonnon otteen vähän hellitettyä, nykyisin pappien roolin naisten siveyden vartijoina ovat Suomessa ottaneet ääri- ideologiset abolitionistit, jotka saarnaavat kuinka kauheita naisten seksuaalisia hyväksikäyttäjiä ja alistajia miehet ovat. Haluammeko yhteiskunnan, jossa kaikkien ihmisten seksuaalisuus perustuu toisen ihmisen saneluun ja kontrollipolitiikaan, miten seksiä saa harrastaa? Haluammeko yhteiskunnan, jossa aikuisen ihmisten itsensä sijaan ja puolesta oikeusministeri, Naisunionin pääsihteeri tai NNKY -liitto pakottaa ja sanelee, miten seksiä on lupa harrastaa?

Haluammeko yhteiskunnan, jossa joku sukupuolen tutkimuksen professori päättää toisten puolesta ottaako hän maksun seksipalveluistaan käteisenä vai luontaisetuina? Haluammeko yhteiskunnan, jossa siveyspoiliisi kyttää hotellien ja kerrostalojen rappukäytävisässä aikuisten naisten ja miesten seksinharrastamista?

Haluammeko yhteiskunnan, joka perustuu ilmianto- urkinta- ja tarkkailukortistoihin? Haluammeko yhteiskunnan, jossa turvaseksivälineiden hallussapito on sakottamisen peruste. Haluammeko yhteiskunnan, jossa kondomipakkauksen löytyminen siirtolaistyöläisiltä on rajalta käännyttämis- ja maastakarkoitus peruste? Haluammeko yhteiskunnan, jossa hoetaan "itsensä myymistä", kun pitäisi puhua itsemääräämisoikeudesta ja seksin myynnistä ja itsensä tyällistämisestä?

Haluammeko yhteiskunnan, jossa vaino ja stigma, joka on vuosituhansien ajan tähän saakka lyöty seksin myjiin, on laajentumassa nyt myös seksin myyjien asiakkaisiin.

Lainaa Viesti Kirjoittaja kyuu » Ke Maalis 14, Sen sijaan mielestäni ilmiö ei otakukulttuurissa ole kovinkaan uniikki, nähdäkseni sitä tuotetaan yhtä lailla niin Star Trekistä kuin Harry Potteristakin. Tällä sektorilla ei mielestäni myöskään ole mitään erityisen uniikkia otettu aiheesta irti.

Mutta kyse on kuitenkin pitkälti "omaa kivaa" tyyppisestä harrastuksen osa-alasta, joka ei hirveän laajalti näy yhteisössä. Ja kun taannoin lontoon murteelle käännetyn yaoi-mangan laatu kun on melko surkeaa, hinta melko kovaa ja potentiaalinen asiakasryhmä ei ole sitä suurinta kuluttajaluokkaa, en tiedä tuleeko siitä kovin suurta buumia. Mainstream-mangan osalta ei ole kuitenkaan välttämättä tarvinnut, koska massaa yksinkertaisesti on tarpeeksi. Luulen, että yaoi-puolella niin sokeasti ei voi markkinoilla pyöriä, ainakaan kovin kauaa tai kovin isolla volyymillä.

Sen sijaan loivemmalla muodolla pienet poikarakkausvivahteet ja söpöilypuolen tarinat todennäköisesti näkyvät jossain määrin enemmän. Nämä myös uppoavat sen verran hyvin muuhun mainstream-tavaraan joten ilmiö voi tulla melko vaivihkaa. Tämä lienee osa isompaa markkinavoimaa, jossa on viimeisen muutaman vuoden aikana huomattu että homot on in. Mutta, markkinaspekulaatiohan on vahvaa arvailua.

Tämän hetken Fiilis tm on että yaoi ei tule olemaan massiivinen räjähdys markkinoilla, vaan lähinnä pehmeämpänä versiona pieni tuulenpuuska mainstream-mangan markkinoilla. Näin alan kuluttajan en tosin pahastuisi jos olisin väärässä. Ilmeisesti eri kauppiailla on tosiaan tässä eroja, koska sain itse vähän päinvastaista tietoa itse.

Mutta tähän lienee yksi mahdollinen selitys, eli kysymys siitä mikä on yaoi mangaa ja mikä on poikarakkaus-vivahteista. Nämä "aidot" yaoi mangat mitä esim. DMP julkaisee ovat laadultaan melkoisen ala-arvoisia. Niitä ostetaan kyllä kun ei muuta ole ja pari kokeeksi, mutta pidemmän päälle en usko kuluttajia ihan niin epätoivoisiksi. Tai mistäpä sitä tietää Lainaa Viesti Kirjoittaja jtn » To Maalis 15, Voi siis olla, että ensimmäisten tuotteiden aiheuttama piikki on jo ohi, ja poikarakkaus ei enään kiinnosta samalla tavalla kuin aluksi kiinnosti.

Varsinkin jos tuotteiden taso ei ole kovinkaan korkea, on alkuinnostuksen laannuttua homma saattanut jopa lässähtää. Lainaa Viesti Kirjoittaja isokana » To Maalis 15, Suosiota siis riittää yaoille enemmän kuin miehiselle menolle ystäviä. Vaikea kuitenkin uskoa, että yaoi, porno siis, olisi kuitenkaan se suosituin genre.

Enemmän uskoisin pörröisen shounen-ain myyvän, kuten Fantasiapelien top-listalla näkyvät Loveless ja Gravitation Ex. Ainakin sen kuvan olen saanut, että nuo kuuluvat siihen shounen-ai -osioon minähän en näistä genrerajoista itse mitään tiedä, en ainakaan tunnusta. If you're talking about henchmen, I've got lots of those.

I wanted to mess with your mind a bit. Lainaa Viesti Kirjoittaja kyuu » Pe Maalis 16, Heillä ja etenkin emofirmalla on suhteellisen pitkä kokemus mainstreamin sivulaidoilla menevien teosten julkaisusta, ja oletettavasti myös sopivat kanavat ja tuotantotavat että homma pysyy realistisena. Tässä voi olla myös kyseessä sitä, että taistelu "huipulla" kävi heille vähän liian veriseksi isojen firmojen taistellessa yhä kovemmin, joten oli luonnollista etsiä lähestymistapoja jossa on tilaa - ainakin vielä.

Vaikkain MB on julkaissut tekniseltä laadultaan melko eeppistä kuraa, pidän silti positiivisena että joku ottaa hommaksi markkinoiden laajentamisen. Loveless tai Gravitation se perussarja, ei sanaakaan Remixeistä ei minun listalla mahdu tämän keskustelun aihepiiriin vaan on juurikin, kuten isokana totesi, semmoista pehmokamaa, joissa ei ole mitään graafisia elementtejä rosvosektorilla.

Itse asiassa viittauksetkin ovat melko loivia eivätkä ihmissuhteiden kiemurat ole se ainoa juttu tarinassa. Ei sinänsä "väärin" ole listata niitä genreen ja sen ympärillä tapahtuvaan, jolloin alkaakin kuulostamaan yhä luonnollisemmalta että tämä aihepiiri myy todella hyvin. Lainaa Viesti Kirjoittaja haplo » Pe Maalis 16, Ensimmäinen yaoi, jossa todella on suoraan sanottuna pornoa, jonka olen lukenut.

Digital Mangalta muistaakseni olen lukenut myös toisen ns yaoi-mangan, mutta siinä nimitys menee huti. Kyseessä perinteinen shonen-ai manga muutamalla sellaisella kohdalla että voitaisiin sanoa yaoiksi sillä syyllä, että näin saataisiin jollekulle hyvä mieli. Jos siis läpilyöntiä on tulossa yaoille, itse povaisin sitä ehkä tälle jälkimmäiselle mallille, jossa kanteen kirjoitetaan yaoi, vaikka sisällöltään kyseessä ei ole mielestäni edes pehmoporno. Puhun nyt siis one-shotista Clan of the Nakagamis, jossa oppilas ja opettaja seurustelevat molemmat miehiä.

Tällainen manga voi siis saadakin ostajia. En usko toisen lukemani yaoin, Because I'm a Boy!: Toki tällekin löytyy ostajansa, mutta en tosiaankaan usko suurempaa yleisöä kiinnostavan nähdä lähikuvina sellaisia kohtauksia kuin tässä nimikkeessä. Ja mitä tulee Fantasiapelien myyntiin, en tunne sitä sen tarkemmin kuin yhden esimerkin myötä. Ei ole montaa viikkoa, kun Fantasiapelien nettisivuilla käydessäni huomasin sarjan Little Butterfly olevan myydyinpien listalla.

En tunne sarjaa, mutta kyseessä on jokin jo mainitun Digital Mangan tuote. Ja tuskinpa tämäkään sitä ihka härskeintä yaoita on, jos sitä edes voi laskea yaoiksi. Kovin pienellä myynnillä ei Fantasiapelien listalle päästä, ja jos tämä sarja on siitä pahimmasta päästä, olen ollut väärässä luulossa Suomen kansan intresseistä. Naiset eivät välttämättä ole edes tulleet ajatelleeksi että moinen saattaisi olla viihdyttävää, ja "herranjumala tää on kuuminta kamaa mitä ikinä oon nähnyt"- reaktio synnyttää asiasta innostuneiden fanityttöjen laumat.

Tyttöjen ja naisten kiinnostus homoseksuaalista erotiikkaa kohtaan näkyi jo ennen varsinaista yaoin läpilyöntiä fanifiktion slash- tulvassa, joten aivan uudesta ilmiöstä ei ole kyse. En tiedä, minkätyylisiin yaoiteoksiin olet itse tutustunut, mutta on totta, että valtaosa länsimaihin tuoduista yaoista on juuri "herkempää" romanssi- ja juonipainotteista materiaalia.

Tämä kuitenkin johtuu käsittääkseni enemmän yhteiskunnassa vallitsevista käsityksistä kuin naisten henkilökohtaisista mieltymyksistä. Aika harva jenkkikustantaja uskaltaisi ottaa jotain shotarape-matskua massalevitykseen. Itse voin ainakin naisena sanoa, että yaoissa kiinnostaa hikinen man-on-man- action ilman naishahmoja eikä sykähdyttävät rakkaustarinat. Mutta tämä taas on tietysti makuasia, joka ei välttämättä ole sukupuoleen mitenkään sidonnainen.

Symmetrialla en tarkoittanut sitä, että yaoi olisi syntynyt lesboviihteen vastapainoksi, vaan sitä, että joitakin naisia kiehtoo homoseksi samoista syistä kuin joitakin miehiä lesboseksi: Itseäni ihmetyttää jättimäistä suosiota enemmän kummastus, jota se on aiheuttanut olikohan tuo nyt tarpeeksi sekavaa Miksi olisi kummallista että naisille suunnattu viihde saavuttaa menestystä naisten keskuudessa?

Olemassaolo - loassa melo - Alivaltiosihteerin palindromirunokirja. Kaikkien muiden "tosielämän" kiireiden lisäksi artikkeli osoittautui tähän asti haastavimmaksi. En ole vieläkään ihan varma, onko se parhaassa mahdollisessa muodossaan, vaan epäilen sen jääneen osiltaan valitettavan sekavaksi.

Ja nyt, pidemmittä puheitta, artikkelisarjan kolmas osa: Artikkein sisällä genren määritelmäksi on valittu tietty osa-alue tai tunnusmerkki, jolla on selkeä, jopa merkittävä asema teoksessa tarina, taide, tyylilaji.

Genren merkitys tämän artikkelin sisällä voidaan myös jossain määrin mieltää yhteneväiseksi fetissin kanssa. Hentain yhteydessä genren määrittelemistä ja rajoittamista hankaloittaa voimakkaasti myös se, että harva hentaiteos pysyttelee puhtaasti yhden genren sisällä. Yksittäinen tarina sisältää normaalisti piirteitä useammasta kuin yhdestä genrestä. Monet genret ovat myös hyvinkin lähellä toisiaan jopa siinä määrin, että niillä on selkeitä päällekkäisyyksiä.

Tämän vuoksi artikkelissa käsiteltävät genret on pyritty ryhmittelemään ns. Tämän jaottelun lisäksi artikkelissa pyritään käsittelemään genrejen päällekkäisiä ja toisiaan muistuttavia elementtejä. Genrejen yhteisiä lähtökohtia Yksinkertaistettuna lähtökohtana voidaan todeta, että lähes kaikki hentaille leimallisista genreistä periytyvät tavalla tai toisella japanilaisesta kulttuurista. Hyvin yleinen lähde ovat perinteiset yhteiskunnalliset roolit, säännöt ja valta-asemat.

Henkilön yhteiskunnallinen asema joko työelämässä yrityksessä , perheessä tai vaikkapa kunnioitusasemassa opettaja, poliisi on yleinen lähtökohta erilaisille skenaarioille. Perinteiset yhteiskunnalliset asemat tarjoavat runsaasti erilaisia lähtökohtia, niin perinteitä noudattavassa, kuin ne päälaelleen kääntävässä muodossa. Yhteiskunnalliseen asemaan kytkeytyvissä tarinoissa eriasteisilla valtateemoilla on usein näkyvä rooli. Näihin valtateemoihin kuuluvat mm.

Toinen yleinen japanilaisesta kulttuurista lähtevä perusasetelma ovat Japanin perinteiset roolijaot ja yhteiskunta-arvot. Erityisesti näitä korostavat tarinat pyrkivät usein rikkomaan ja kritisoimaan käsittelemiään perinteitä. Yleisiä aiheita ovat mm. Toisaalta osan genreistä voidaan katsoa lähtevän juuri japanilaisen kulttuurin kokemista muutoksista ja ulkomaisista vaikutteista. Näihin voidaan katsoa kuuluvan vaikkapa bakunyuun "isot rinnat" koska sitä ei mielletä kovinkaan perinteiseksi japanilaiseksi ominaisuudeksi.

Eräs näistä on historiallisten tai fantasiapohjaisten tarinoiden suurehko osuus verrattuna scifiin, kun valtavirran puolella niiden osuudet ovat paljon tasaisemmat. Chobits sekä geenitekniikkateemat futanari eli "penistytöt", lonkerot. Nämäkään eivät yleensä pelaa kovin suurta roolia tarinoissa, vaan ensisijaisesti luovat tarinalle lähtökohdan, tietyn peruselementin, johon tarina jatkossa nojaa.

Varsinkin geenitekniikkateemat ovat useimmiten joko neutraaleja tai sidoksissa kauhuteemoihin. Tätä fantasian ja historiallisten asetelmien runsautta voinee selittää Japanin pitkä ja monipuolinen historia, josta riittää ammentaa ideoita ja kokonaisia tarinoita. Fantasia tuntuu myös sopivan yhteen paljon useamman genren kanssa scifiin verrattuna. Naisten rooli hentaissa on myös mielenkiintoinen. Hentaissa naiset esitetään usein normaaleina yhteiskunnan jäseninä, jotka päätyvät jonkinlaiseen seksuaaliseen tilanteeseen, usein kiihottuen siitä niin, että eivät enää pysty palaamaan "normaaliin" elämään.

Hahmot voidaan esittää ujoina tai seksuaalisesti "viattomina", mikä muuttuu kun heidät asetetaan seksuaalisesti stimuloivaan tai kiihottavaan tilanteeseen.

Tämä tapahtuu usein voimakkaan, jopa manipuloivan miehen tai toisen naisen johdosta. Toisaalta yhä useammin hentaissa esiintyy myös itsevarmoja ja voimakkaita naisia, jotka käynnistävät itse seksuaalisen tilanteen ts. Graafista fiktiota Hentai on luonteeltaan graafista fiktiota, mikä mahdollistaa huomattavan laajan tyyli- ja aihepaletin artisteille.

Näin ollen huomattavaa osaa hentaista leimaa fantasianomaisuus. Osa artisteista pyrkii tietoisesti ravistamaan, rikkomaan ja peilaamaan yhteiskunnallisia käytäntöjä ja perinteitä, keskittyen teemoihin, jotka ovat yhteiskunnasta hyväksymättömiä, tai yhteiskunnan sääntöjen vastaisia. Japanilaisessa yhteiskunnassa tämä merkitsee mm. Tällöin myös tarinan sisältö saattaa olla korostetumpaa, "tabumaisempaa" vrt. Vastaavast seksuaalisissa tilanteissa voidaan korostaa esim. Negatiivisessa mielessä tämä on usein johtanut liioittelun kierteisiin, joiden vaikutuksesta yksittäisten artistien tarinoiden sisältö ja taide menee yhä pidemmälle, kärjistetymmäksi.

Toisaata kolikolla on myös kääntöpuoli, eli osa artisteista keskittyy tietoisesti kevyempään erotiikkaan esim. Usean muun genren voidaan katsoa kuuluvaksi deformity-genren alaisuuteen tai sisältävän runsaasti samoja piirteitä ja teemoja. Deformity-genreen on kytköksiä mm. Deformity ei välttämättä viittaa niinkään ruumiin "epämuodostuneisuuteen", kuin tiettyihin "epäluonnollisiin" fyysisiin piirteisiin, kuten tosielämässä mahdottomat seksiasennot ja fyysiset piirteet neko, bakunyuu, futanari.

Eräs tapa määritellä deformitya on ajatella sitä kolmena eri "asteena". Ensimmäinen aste on lievä, sisältäen vain tiettyjä ulkoisia tunnusmerkkejä esim. Toinen aste on keskitaso, sisältäen mm. Petan Monzetsu -sarja on erinomainen esimerkki tästä tai sukupuolielinten liioittelun bakunyuu, erityisesti futanarissa suhteellisen yleiset "jättipenikset" , tai ns. Neko catgirls, kissatytöt Länsimaissa nekoja vastaa luultavasti parhaiten ns.

Nekot eivät kuitenkaan lähes koskaan vastaa kovin suoraan länsimaisia furryja. Toisin kuin furryilla, nekoilla on useimmiten ulkoisina merkkeinä vain korvat ja häntä joskus harvemmin myös tassut ja nekin useimmiten yksinomaan humoristisissa yhteyksissä.

Ylivoimaisesti yleisin hahmo, josta koko genre on saanut nimensä on juuri kissatyttö. Muita suhteellisen yleisiä eläinhahmoja ovat koirat ja ketut, joista jälkimmäiset liittyvät yleensä ns. Nekoihin yhdistetään yleisesti tiettyjä animalistisia piirteitä. Kissat edustavat tiettyä itsenäisyyttä, huolettomuutta, kiintymystä ja seksuaalista vapautta. Koiriin taas yhdistetään länsimaiseen tapaan erityisesti uskollisuus ja tietynlainen hoivavietti.

Kitsuneilla määritteleviä piirteitä ovat yleensä seksikkyys, ilkikurisuus ja taianomaisuus. Nekoissa voidaan nähdä kytköksiä japanin luonnonuskonnolliseen taustaan. Futanari "dickgirls", "penistytöt" Miehen ja naisten sukupuolielinten yhdistäminen ei ole mitään uutta, jo klassisen Kreikan jumaltaruissa tunnetaan Hermaphroditen hahmo. Futanari on hentaissa suhteellisen yleinen versio tästä, yleensä naisruumiin omaava hahmo, jolla on kuitenkin naisen sukupuolielinten lisäksi myös penis.

Futanari-tarinoiden mielenkiintoisiin piirteisiin kuuluu, että valtasuhteilla on niissä usein voimakas asema: Myös parituksien luonne on mielenkiintoinen: Futanari on melko selkeästi oma genrensä, joskin sillä on jonkin verran päällekkäisyyttä mm. Eräs mielenkiintoinen variaatio löytyy Shiwasu no Okinan tarinasta Sei Sou Tsui Dan Sha , jossa miespuolisen päähenkilön penis irtoaa, ja hänen naispuoliset luokkatoverinsa "ottavat sen käyttöönsä". Futanarin lähtökohdista on esitetty useita teorioita.

Eräässä melko suositussa sitä pidetään "hyväksyttävänä" tapana heteroseksuaalisille miehille seurata lievästi homoseksuaalissävytteistä penis-teemaa.

7. marraskuu useimmiten yksipuolisilta: naiset näyttäytyvät feminiinisinä, miehet maskuliinisina ja seksi ja .. nais- ja miesjuontaja, uutiset ja sää puolen tunnin välein, hittimusiikki sekä homoseksuaalista seksiä, identiteettiä, yhteisöä, elämäntapaa jne. ”Siveysvyön” voi nähdä miehen vallan ulottamisena naisen . 3. helmikuu Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan . Muita helposti syytteen saaneita olivat esim. homoseksuaalit ja .. Tämä siis tarkoittaa sitä, että omansa myyminen on sallittua, toisen oman, vieraan ja varastetun ei. maaliskuu Homoseksuaalisuus (nimenomaan miesten välinen) sai bonuspisteitä siitä, Valtiomiehet, kuninkaalliset ja aateliset ja oppineet ovat usein voineet vähätellä kirkon oppeja. .. yliseksuaalista hahmoa (joka ei saa kyllikseen) tai nöyryytystä. tai vastaavat seksuaalisen kontrollin välineet (esim. siveysvyöt).

: Miesten siveysvyö meis saa homoseksuaaliseen vierasta

SEKSI ILMOITUKSET SEKSIÄ TURKU GAY 296
SUOMI24 HOMOSEKSUAALISEEN CHAT VENYTYSKORUT NETISTÄ Olen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Vain hölömö noudattaa enää lakeja, eihän niitä noudata edes niiden laatijat ja valvojat. Mutta, markkinaspekulaatiohan on vahvaa arvailua. Myös seksinmyyjällä on ystävyys- tai seurustelusuhteita, joihin liit­­tyy seksiä ja taloudellisia järjestelyjä ja lahjoja. Viesti Kirjoittaja wice » Ti Touko 01, Toivo on nyt siinä että nuoria tyttöjä valistetaan etukäteen että he osaisivat varoa tuota kohtaloa. Suomen ei tarvitsi ottaa mallia myöskään Saksasta, vaan Suomi voisi toimia omalla tavallaan ja ottaa parhaat puolet eri maiden lainsäädännöstä.
Miesten siveysvyö meis saa homoseksuaaliseen vierasta Ihmiskauppaa nimenomaan maksullisen seksin kohdalla, liiotellaan poliitisista syistä. Maksullisen seksin ei pitäisi olla rikoslain alainen asia vaan pikemminkin kansanterveydellinen hyvinvointikysymys. Tällainen manga voi siis saadakin ostajia. Usein mielenterveysongelmat, romahtanut talous, seksuaalinen hyväksikäyttö ym. Tane ja useimmat naisjärjestöt saavat valtion avusta ja rahoitusta mm. Aikalaisten ajatusten mukaan paholainen saattoi käännyttää palvelijoikseen ja liittolaisikseen erityisesti naisia. Vaisto osoittautui kristillistä siveellisyyttä ja hurskautta ja hyvettä vahvemmaksi.
Seksiseuraa gay oulu novellit seksi 556
Neekerin kalu parhaat porno sivut gay Väsyttämällä nuoret reippain ulkoilmaleikein heidät saatiin iltaisin nukahtamaan kuin tukki. Ruotsin syyskuun valtiopäivävaaleihin on aikaa enää pari kuukautta   Allt om valet. Miksi Pro-tukipiste ry vastustaa seksuaalipalveluiden oston kriminalisointia? Nykyihmisen elämään syntymästä kuolemaan liittyy monenlaisia maksullisia peruspalveluja. Hentain yhteydessä genren määrittelemistä ja rajoittamista hankaloittaa voimakkaasti myös se, että harva hentaiteos pysyttelee puhtaasti yhden genren sisällä. Potentiaaliset lukumäärät, eivät ole olennaista.
5. syyskuu Sellaiset miehet, jotka eivät osaa ajatella muita kuin itseään. . Naapurin pillu eroottinen hieronta miehelle Pillu saa rajusti tiukka pillunen tyttö mieli kova porno vaimolle vierasta seksikauppa kotka pieksämäki web kamera mustat koroilla munille jaana siveysvyö suomi24 murrosikä poikien kuritus. joulukuu vieraita miehiä, kannattaa omaa miestä säilyttää kotona. Oinas vammautuu yleensä päähän ja saa täten vitun tyylikkäitä arpia tauluunsa. 7. marraskuu useimmiten yksipuolisilta: naiset näyttäytyvät feminiinisinä, miehet maskuliinisina ja seksi ja .. nais- ja miesjuontaja, uutiset ja sää puolen tunnin välein, hittimusiikki sekä homoseksuaalista seksiä, identiteettiä, yhteisöä, elämäntapaa jne. ”Siveysvyön” voi nähdä miehen vallan ulottamisena naisen .

Miesten siveysvyö meis saa homoseksuaaliseen vierasta

Gina gay suomiporno kalu